En oppinut tätä vuodatusta oikein käyttämään, kuvien yms lataaminenkin tökkii, uusi blogi osoitteessa: http://remujaroni.blogspot.com/

Mää en tiedä nyt miten jatkamme ronin kanssa. Se on sellainen outolintu etten ota siitä selvää. Sitä kiinnostaa hirveänä vieraat ihmiset mutta se ei ala mielellään leikkimään niiden kanssa. Tänään oltiin hakuporukan kanssa kiimingin kunnan varikolla. Ronille otettiin ihan vain leikkiä. Aluksi yksi leikitti sitä mutta se paineistui selvästi turhan innokkaasta leikkijästä. Siirryimme siitä ihan leikkirinkiin ja johan alkoi onnistua. Repimisleikit vieraan kanssa painostavat mutta sellaiset saalis/heittoleikit onnistuvat. Jatkamme nyt ihan leikkirinki linjalla, ei yhtään mitään muuta tuolla treeneissä. Tämän kun muistan, ei mitään muuta.

Remu on tasaisen varma suorittaja. Annoin maaleille vapaat kädet, mahdollisimman vaikeat piilot. Yksi sellainen haastavampi tapaus oli. Peräkärryn päälle rakennettu 4 wc:n yhdistelmä. Remu alkoi hyvin haukkumaan maalin, mutta kun olin n. 20m päässä se lopetti ja alkoi tarkentamaan uudestaan. Aloitti haukun samalla ovella mutta haukkui vain muutaman kerran, kiersi taas kopin ja nyt haukkui loppuun asti. Eipä ole ennen tuollaista tehnyt, mutta ehkä oppii olemaan varma ennenkuin ilmaisee. Vauhtia riitti ja koira kiersi alueen hyvin, minä kävelin vain mukana. Hallintakin toimi vaikka ajattelin sen kokeilevan viime viikkoisen sähläyksen jälkeen. 

Muuten ronin kanssa auennut lukko on selvästi vapauttanut koiraa ja yhteistyömme toimii taas askelta paremmin. Olemme hylänneet namit muualla kuin kotona ja opettelemme hallitsemaan virettä lelupalkalla. Kohtuullisesti roni onkin oppinut hillitsemään itseään ja minä olen oppinut ajoittamaan palkkausta siihen hetkeen kun koira on oikeassa mielentilassa. Roni kyllä tarjoilee kaiken näköisiä kiemuroita ja hyppimistä perusasentoon siirtymisessä kuin seuraamisessakin. Eteentulo on erittäin onnistunut jo nykyisin ja luovutustakin olemme vähän harjoitelleet. Kapula pitäisi muistaa ottaa mukaan treeneihin eikä jatkaa lelulla kovin pitkään.

Olen erittäin tyytyväinen viimeiseen viikkoon, tuntuu että olemme nyt oikealla linjalla.

Minä olen nyt kuukauden verran elänyt sellaisessa paineessa ettei voi ymmärtää. Minun ensimmäinen koira on kuvattu ja tuloksena oli erittäin huonot lonkat. Minä näin ensimmäiset merkit kesällä, olimme tulossa 8km metsälenkiltä ja kello oli 23.00. Mietin siinä että remu on niin hienosti ja tähän aikaan ei ole liikennettä. Pidin koiran siis vapaana normaalia pitemmälle. No sittenhän sattui ojasta lähtemään jänis ja remu perään. Kerran huusin ei eikä mitäään reaktiota. Jäin odottamaan ja 20 min päästä aloin jo miettimään ketä soitan kaveriksi etsimään koiraa. Sieltä se tuli 25 min jahdin jälkeen. Seuraavana päivänä se linkkasi, silloin vielä ajattelin sen loukanneen itseään tai liiallista rasitusta. Jatkoin kunnon kohottamista noilla 8km metsälenkeillä, eikä mitään selviä ongelmia ilmennyt vaikka kiinnitin jo huomiota niihin. 

Olin jo ajatellut että kuvautan sen muutenkin. Mutta loppu syksystä alkoi tulla huonoja merkkejä. Kukaan ei ole ikinä huomannut mitään treeneissä tai muuten koiran liikkumisessa, mutta kotona rasituksen jälkeen. Ja oireet pahenivat pelottavaa vauhtia. Ehdimme olla tilanteessa että 30min lenkin jälkeen ei koira meinaa ylös päästä. Silloin otin ja vein koiran viimein kuvauksiin. Tuloksena vaikea nivelrikko koiralla jolla hirveä moottori ja vauhti aina päällä. Aloitettiin kipulääkitys ja koira nuoreni heti parilla vuodella. Sen kuurin jälkeen aloitettiin cartophen piikit ja toisen piikin jälkeen ne ovat selvästi auttaneet. Mutta, nyt koira repii itseään taas nuoruuden innolla.

En halua koiran tekemistä rajoittaa, vapaana saa juosta ja hausta tykkää niin per*eleesti. Luonne on niin vahva että haluan vielä joskus samanlaisen koiran. Onhan se ollut vaikea, oli jo lopettamis uhan alla 1,5 vuotiaana. Lapset pieniä ja koira kokeilee ihmisiä, ei hyvä yhdistelmä. No siitä on tullut yhteiskuntakelpoinen ja lähes koekelpoinen, kovan koulun jälkeen. Ja se kova koulu on ollut minulla, olen laittanut itseni peliin että saan koiran toimimaan. Sitten lyödään kuvat naaman eteen. Monikaan ei pysty ymmärtämään sitä tilannetta, jotkut pystyvät. Se tunne kun maailma romahtaa. Se tunne kun et pysty pitämään itseäsi kasassa. Ne syyllisyyden tunteet ettetkö ole tätä huomannut aiemmin. Ja nyt ne mietteet että tuleeko myöhemmin ja mitä. Se tunne kun se paras kaverisi, joka ei ikinä petä sinua, on rikki. 

Kukaan ihminen ei voi ikinä olla noin aito, joka näyttää tunteensa suoraan. Remu ei ole paha, se ei ole ilkeä, sillä on vain oma tahto. Se on ainoa joka huomaa kun on paha olla, se tulee ja nuolee kyyneleet. Se ei ymmärrä että se paha olo johtuu siitä. Se ei ymmärrä että teen kaikkeni ymmärtääkseni sitä. Se ei ymmärrä että minä olen se joka päättää sen elämästä. Se ei ymmärrä että joka askeleella minä mietin miten se kävelee, miten se elää. 

Minnaa pelottaa yksin lähteä täällä maalla pimeällä liikkeelle. Olen sille sanonut että ota remu mukaan, ei tarvitse pelätä. Olen kerran nähnyt kun remu vaihtaa puolustusvietille ja sille juopolle jouduin huutamaan että älä mene sen koiran lähelle, se puree. Milloinkaan muulloin en ole sitä sellaisena nähnyt. Remu on hieno koira, se on se ensimmäinen. Toivottavasti se ei ole se Once of the life time. Haluan vielä samanlaisen, mutta en ole varma saanko.

Remu on kestänyt kaikki minun virheeni, en ole ollut reilu, enkä johdonmukainen. Ronilla on paljon paremmat oltavat. Minä ymmärrän jo koirista jotakin. Mutta ronista ei ole remun korvaajaksi, sillä ei vain riitä itseluottamus.

Mutta nyt menemme niin pitkään kuin remu jaksaa. Säästelen varmasti liikaa lääkkeitä, eihän siitä rikkoakaan nähty kuin lopussa. Pari vuotta saan varmasti vielä nauttia koiran seurasta jota minun ei pidä tukea.

Muutaman kerran olen lähtenyt ronin kanssa treeneihin enkä halua enää nähdä, enkä kuulla, kuinka remu haluaisi mukaan.

Nyt minä sen keksin, roni paineistuu pelkästään siitä että se on edessäni ja odotan jotain mitä se ei kunnolla osaa. Tämä lukko alkoi pentukurssilta jossa yritin saada ronit istumaan paikallaan edessäni vaikka se ei osannut vielä paikkaa. Silloin alkoi tuo laamailu joka on erinäisissä tilanteissa tullut esille. Se ei ole esiintynyt tilanteissa mitkä se osaa tai suoritetaan tarpeeksi kovassa vireessä. Eilen jokatapauksessa treenattiin noutoa. Tämän jälkeen ajattelin ottaa pitkästä aikaa eteentuloa. Roni tarjosi ensin vinoa eteentuloa, puolittaista perusasentoa. Kun jäin odottamaan passiivisena se korjasikin eteen mutta jäi seisomaan. Tästä yritin kädellä ohjata sen istumaan ja siinä koira "lysähti" kasaan. Väisti passiivisuuten ja lamaantui. Purin tilanteen helpolla pyörimis tempulla ja jäin miettimään. Kokeilin sitten ihan imuttamalla saada sitä eteeni istumaan ja koira lamaantui heti kun huomasi että pitäisi istua eteeni. Lähdin purkamaan tilannetta leikin kautta ja menin itse polvilleni. Kukapa ei koiransa vuoksi konttaa loskaisessa pihassa. :D No palkkasin nopeasti vinoistakin edessä istumisista. Pian nousin ylös ja jatkoin vähän aikaa ja loppuun saimme täydellisen edessä istumisen, tähän lopetimme. Tänään taas pihalla kokeilin eikä eteenistumisessa ollut enää mitään ikävää vaan hauskuus oli palannut. Jospa samalla tyylillä estämme jatkossa tälläiset tilanteet. Kovalla palkkaustiheydellä ja kunnolla leikin kautta tehdyt liikkeet, enkä vaadi liian kovaa osaamista. 

Tuolta kankaalta olivat lumetkin sulaneet sen verran että päätin aloittaa kauden esineruudulla. Tallattiin vaimon kanssa ruutu ja vaimo toimi avustajana. Ensimmäiseksi remu, heräteltiin muistia niin että vaimo vei lelun metsään ja koira käytettiin vain erisuuntaan. Ajatuksissani olin pyöräyttänyt remmin sormen ympäri ja tämä hirmuhan meinasi murtaa sen innostuksissaan. No esine tuli pienen kunniakierroksen jälkeen minulle asti. Nouto toimii kyllä kotipihalla, täällä pitää aina vähän juosta. Seuraavat esineet meni piiloon ilman että remu niitä näki. No se toi ensimmäisen niin että juoksi toisen esineen yli, reagoi kyllä siihen muttei vaihtanut eikä tuonut molempia, niinkin on joskus tapahtunut. Remulle tämä on lähinnä aktivointi muoto enkä viitsi puuttua pieniin teknisiin puutteisiin. 

Roni pääsi ensimmästä kertaa ruutuun, ollaanhan me herätelty nenänkäyttöä ja esineiden etsintää muuten. Teimme ihan samalla tavalla. Vaimo vei esineen metsään ja koira perään. Roni lähti hyvin etsimään mutta sitten mielenkiinto kohdistui metsässä viikon sisään kulkeneiden hajuihin. Koira takaisin ja esine pois metsästä. Leikkiä ja hetsausta lelulla ja uudestaan lelu metsään. Tässä vaiheessa tuntuu että roni hämmentyy/paineistuu remmistä, vire laskee. No vieläkään ei tullut mitään. Sitten sama hetsaus ja lelu ihan lähelle ja koira mahdollisimman pian perään. Johan se nousi sieltä ja palauttikin hyvin. Vielä kerta ja nyt taas vähän kauemmaksi. Nyt löysi ja palautti hyvin ja jätettiin asia muhimaan. Pitää itselle nyt selvittää miten tästä jatketaan.

Minttukin kävi esineruudussa ja sekin meni ihan hyvin, lelut löytyivät ja palautuivat lähetyspaikalle.

Keväällä alkavaa treenikautta odotan innolla. Metsään tekee mieli. Olen saamassa treeniseuraa kokeneesta tokoilijasta jolla kanssa bc ja ajatuksemme kouluttamisesta ovat aika lähellä. Sen lisäksi asumme samalla kylällä eli ei tarvitse ajaa aina kauas treenaamaan. Haku porukasta on lupailtu minun mahtuvan mukaan ja siinä porukassa treenaa 3 luokassa kilpailevia koirakoita. Aivan mahtavaa päästä treenaamaan oikeasti kokeneiden kanssa.

Vähän pohdiskelua bordercollieista ja erityisesti ronista. Jonkin verran vs. remu. 

Roni on reilut 7kk nyt, kuulunut siis meidän perheeseen reilun 5kk ajan. Ihan pentuna se oli arjessa helppo, tottelevainen, laumaviettinen ja miellyttämisenhaluinen. Aina sitä on voinut pitää vapaana, ei ole yrittänytkään kauemmaksi. Toiset koirat ja ihmiset ovat tuottaneet liian lähellä ongelmia. Tämä tarkoittaa n. 5m rajaa. Siltä matkalta olen karkulaisen saanut vielä takaisin. Normaaleja pentujuttuja vain, hyvin pieniä tuhoja. Vs. remun tähän astiset parintuhannen arvoiset tuhot. En ole tänä aikana oikein vielä saanut kiinni ronin sielunelämästä. Hirveän ohjaaja pehmeä se ei ole, enemmänkin ympäristö pehmeä. Erityisesti se on ollut herkkä äänille ja muulle häiriölle. Paukkuarkuutta ei ole ollut, mitä ampumaradan lähistöllä olemme käyneet. Rohkeasti menee uusissakin paikoissa mutta muutaman kerran on säikähtänytkin, hevosia, nosto-ovea ja jotain muuta "epämääräistä". Hirveästi olen yrittänyt sosiaalistaa ja kuljettaa erilaisissa paikoissa. Leikitty olemme myös paljon eripuolilla. Tämä vaihe on ollut aivan erilainen kuin remun kanssa, remu vaihtaa puolustusvietille heti kun jotain epämääräistä tapahtuu. Se ei ole pelännyt mitään. Ikä on tuonut ronille paljon itsevarmuutta vaikkei se vieläkään suunapäänä mene mihinkään, miettii selkeästi ensin.

Vilkas se ei ole, ainakaan mitä olen bordercollieita nähnyt. Kyllähän se juoksee ja leikkii mutta ei "sähellä". Kielletyt asiat on oppinut suht helposti mitä nyt välillä kokeilee joko ne olisi sallittuja. Viettikovuutta löytyy ja sen kautta olen alkanut sitä opettamaankin. Alussa kouluttaminen tuntui todella helpolta. Oppi nopeasti, keskittyi minuun ja teki mielettömällä innolla. Menimme ensimmäiselle pentukurssille ronin ollessa 15vk, lähinnä hakemaan kokemusta maneesista missä on muitakin koiria. Siellä menikin loistavasti. 5-6kk iässä menimme seuraavalle kurssille missä ongelmat alkoivat. Ruokapalkka menetti tehonsa, kiinnosti vain hajut ja muut koirat. Leluun sentään syttyi edelleen.

Tästä alkoi myös yleinen korvattomuus ja haahuilu. Liekö aikainen murkkuikä mutta hajut on kaikista mahtavinta. Kotona olohuoneessa ja kotipihalla tekee sekä ruokapalkalla ja lelulla. Lelu vain kasvattaa vireen liian kovaksi. En vieläkään ole varma mistä asia johtuu, mutta arvelen sen johtuvan siitä että olen paineistanut sitä ja se väistää. Muualla kiinnostaa hajut enemmän. Leikkiin syttyy kyllä aina, paitsi jos outo leikittää. Mistä saadaan ongelma meidän tärkeimpään lajiin, hakuun. Millä kasvatan maalimiesmotivaation jos ei leiki oudon kanssa. 

Tähän haahuiluun olen ajatellut puuttua sillä, että vien koiran autoon jos ei mielenkiinto riitä minuun. Leikitään ja tehdään helppoja juttuja tarpeeksi nopealla palkkausvälillä. Tällä yritän saada koiran tajuamaan että minun kanssa tapahtuu kaikki hauska. Samaten oudot ei anna sille muuten huomiota kuin leikkimällä. Meidän kohtuullisen hyvällä mallilla olleen noudonkin onnistuin pilaamaan frisbeillä. On tämä hankalaa. Remun kanssa on ollut siten helpompaa että koira on rohkea, kova ja itsevarma. Sen voi vaikka kädestä pitäen viedä oikeaan asentoon ja pienet pakotteet korkeintaan laskevat virettä sopivalle tasolle. 

Remun ja mintun "paimentaminen" on ollut ongelma, roni on jatkuvasti niitä kyttäämässä. Käytän suht paljon erillään lenkillä. Minttu on rauhoitettu ronilta kokonaan, se alkoi jo stressaantua, mintun aloitteesta juoksuleikki on ainoa sallittu. Remun kanssa leikkiessä sovellan sääntöä, mitä haluaisit itselle tehtävän. Pureminen, painiminen ja karvoissa roikkuminen on kiellettyä. Autoja on yrittänyt pariin otteeseen paimentaa, se on loppunut lyhyeen. Kissojenkin perässä se on jatkuvasti, ne osaavat pitää kuitenkin puolensa. Lapsia ei ole yrittänytkään paimentaa, heidän kanssaan tulee loistavasti toimeen. Aamulla ja muutenkin eron jälkeen pitää pusut käydä antamassa. Oskarin kanssa kaivavat yhdessä lumikasoissa.

Monta iltaa saan vielä miettiä miten etenen ronin kanssa. Kiirettä en pidä mutta nykyisellään olemme ottaneet lähinnä takapakkia. Itsestään ei bordercolliestakaan harrastuskoiraa tule. Perhekoirana roni on loistava mutta ilman remun kovaa koulua, olisi vaikeuksia ollut huomattavasti enemmän. Remun kanssa on monet eri tekniikat ja opit käyty läpi, eikä tämä näytä yhtään sen helpommalta vaikka täysin erilaisia koiria ovatkin. Tiedän ronin potentiaalin, väsymätön työmyyrä, vauhdikas ja suhteellisen kova, kunhan sillä on motivaatiota. Ja se motivaatio pitää saada kaivettua esiin harrastuksissa. Pitää silti muistaa että se on ainoastaan 7kk ikäinen kakara.

Remu sai 3 cartophen piikkinsä ja näyttää auttavan. Viikkoon ei ole tarvinnut canidrylia, eilen tosin annoin varalta puolikkaan hakutreenien jälkeen.