Hirveästi ajatuksia päässä, saisi ne vielä ulos sieltä...

Minua pelotti etukäteen ottaa bordercollie. Jokapaikassa toitotetaan kuinka paljon se tarvitsee virikkeitä ja kuinka vilkas, viisas ja kaikkea se on. Koiramaailman einstein vähintää, ohjaajan pitää olla superihminen että sen kanssa pärjää. 

Tänään katselin vierestä kun 5 vuotias poikani leikki 6kk ikäisen bordercollien pennun kanssa olohuoneessa. Heitti koiralle lelun ja odotti toinen lelu kädessä. Teki vaihtokaupan ja heitti uuden. 7 vuotias tyttö tekee samaa. Kun lapset heräävät aamulla, käy koira ensimmäisenä nuolemassa naamat. Jos tulee itku niin roni on ensimmäisenä lohduttamassa. Jos minä kumarrun alas, on koira ensimmäisenä sylissä. Jos laitan treeniliivin päälle, istuu koira vieressä odottaen että mitä tehdään, vaikka suoraan nukkumasta. Koira on joka asiassa aina mukana. Jos mitään ei tapahdu, se nukkuu jaloissa tai kaivaa omaa lelukoriaan ja leikkii yksinään. Lapset eivät ole saaneet leikkiä remun kanssa. Remu on röyhkeä, eikä kunnioita kuin harvoja ihmisiä. Lapsille on opetettu että tulee vahinko jos siihen alkaa. Tosin remukin on opetettu ettei lasten kädestä saa ottaa mitään. Kummatkin ymmärtää ettei yhdessä leikitä. Roni leikkii ihan samalla lailla minun tai lasten kanssa. Roni on kokoperheen koira, remu on minun koira. 

Remu on suoraviivainen, kun sille kerran rautalangasta taivuttaa asian, se sitten tekee niin. Mutta sitä on todella hankala muokata. Sen motivoiminen on ollut haastavaa. Onhan sillä hirveä saalisvietti ja puolustusvietti. Mutta sillä on myös sellaista itsenäisyyttä mikä on ollut hankalaa, ainakin ensimmäisellä koiralla. Uskoisin seuraavan samanlaisen koiran kanssa pärjäävän paremmin. Roni ei kyseenalaista, sen kanssa on helppo toimia. Vilkkaaksi en sitä sanoisi, mutta kun tehdään, silloin se tekee. Pennusta asti on tuntunut ettei sen jaksamisella ole rajaa. Vaikka kentällä se tuntuu jaksavan vaikka mitä, mutta kun tulemme kotiin se painuu nukkumaan. Kotioloissa se on rauhallinen, vaikka se on pentu. Kyllähän se niitä hepuleita saa, muttei häslää silti turhia. Pehmeä se on, varsinkin ulkopuolisille häiriöille. Sopivassa vietissä nekään ei haittaa. Todellakin sellainen koira että asiat opetellaan häiriöttä todella hyvin ja siirretään häiriöön vasta kun ne onnistuvat tarpeeksi kovassa vietissä. Häiriössä opetellaan lähinnä sitä että ohjaajan kanssa on hauskaa eikä muista tarvi välittää. 

Ja tuo oppimiskyky ja nopeus. Uudet asiat "oppii" todella nopeasti. Toistoilla lähinnä haetaan varmuutta ja nopeutta sekä muuta viilausta. Toisin sanoen tällä kokemuksella: bordercollie on todella helppo koira. Onhan se viisas, yrittää kaikennäköistä. Jonkun asian kun kieltää, yrittää vielä kiertäen josko se onnistuisi. Mutta jos yhtään ymmärtää koiria niin ymmärtää bordercollieta. Monet painottavat sitä ettei bordercollieta ensimmäiseksi koiraksi. Ei se siitä ole kiinni. Tuolla on koiran omistajia joilla on ollut useampia koiria, eikä niillä ole hajuakaan koirista. Tottahan se on että harvoin ensimmäistä koiraa ottava ymmärtää juuri koirista. Teoria tietoa voi olla, mutta siihen tarvii apua että sen saa sovellettua käytäntöön. Kiitoksia tästä muutamille tutuilleni, olen saanut ongelmakoirasta kohta kunnon koira kansalaisen. Mutta enemmän kiinnittäisin itse huomiota siihen, miten ihminen käytännössä on koirien kanssa. Oppia aina saa, mutta osa tulee jo luonnossa. Toiset ovat eläinihmisiä, toiset eivät. 

Jos jonakin päivänä, joku koirani tekee pentuja. On koira oikeasti minun ja muidenkin mielestä hyvä. Koiran jalostus on kuitenkin asia missä pitäisi olla nykyistä tarkempi. Katsoisin pentujen kodit niin tarkkaan että liekköhän nuo jäisivät itselle, ainakin osa.. Kummasti olen viisastunut nyt viimeisen puolen vuoden aikana. Olen pitänyt bordercollieta terveenä rotuna ja sitähän se vielä kuitenkin on. En oikeastaan haluaisi edes tietää enempää. Ruusunpunaiset lasit olisivat hyvät. 

No, ronin otin monipuoliseksi harrastuskoiraksi. Ja siihen se tuntuu sopivan. Koira on halukas tekemään, se oppii helposti ja nopeasti. Hirveästi en tunne rodun edustajia, lähinnä aikuisia tavannut. Mielestäni se on hyvä ominaisuus että roni on perusrauhallinen. Se ei juuri sählää, mutta tekee mielellään. Monet ovat ihmetelleet että eihän tuo voi olla bordercollie, se on niin rauhallinen. Heillä on käsitys että bordercollie suunnilleen jahtaa häntäänsä kun muuta ei tapahdu. Ja olen nähnytkin sellaisia yksilöitä. Mutta luulen että ne on opetettu siihen. Uskon ettei tekemistä tarvitse noille opettaa, se tulee viimeistään iän myötä. Mutta jos saa opetettua ettei aina tapahdu mitään ja silloin pitää rauhoittua, auttaa paljon. Tavoitteet minulla on korkealla, ainakin siihen nähden että kyseessä on ensimmäinen pk-koirani. Tokossa jos saadaan TK2, olisi hyvä. Mutta pk-puoli, en tiedä onko realistista mutta tavoitteena on KVA, ainakin kaksinkertainen. No se ei ole maailmanloppu vaikkei siihen päästäisi, kunhan pääsemme siihen maksimiin. 

Tykkään että koiralla on viettejä. Ilman niitä ei pääse mihinkään. Remulla on viettejä, voisi vaikka vähän muillekin jakaa. Peruskoulutus on mennyt vain pe*seelleen. Hallinta on mitä on. Sekin on parantunut huomattavasti. Jos kehitys on yhtä nopeaa niin kesällä olemme toko kokeessa. No ainakin mölleissä hakemassa kokemusta. Remu on nyt sellainen kokemuskoira. Remun kanssa haetaan kokemusta jos ronin kanssa pääsemme aloittamaan koe/kilpailu-uran 2013. Remun kanssa ei ole isompia tavoitteita, pelastuskoiraliiton kokeet ja sitä kautta vapepaan. Niihin on mahdollisuus. Ollaan me harjoiteltu jo avon liikkeitä, hyvänä päivänä voisi onnistuakin. Huonona päivänä koira karkaa kehästä. 

Roni on helppo koulutettava, liikkeitä on helppo muokata ainakin vielä. Josko ominaisuus pysyisi vanhempanakin. Kunhan koiran pehmeys ei tule esteeksi, uskon meidän vielä pärjäävän. Olen kuitenkin jonkun sortin perfektionisti. Tärkeintä on että olen itse tyytyväinen itseeni ja siihen kuinka olen koulttanut koirani.