Vuorokauden tilannetta nieleskellyt. Remu on ihan ok, toista päivää kipulääkityksellä. Sen liikettä pitäisi rajoittaa mutta olen sen antanut omalla pihalla juosta, kun kerran haluaa. Roni on siinä vielä sitä innostamassa. Sehän näyttää nyt kuin nuorelta pojalta. Edelleenkin olen sitä miettinyt että miten tuon liikettä rajoitan jos se ei sitä itse osaa tehdä. Pari viikkoa nyt katotaan miten menee. Mutta jos ei koira pysty normaaliin elämään, tunnin metsälenkkeihin esimerkiksi. Ei se ole silloin tuollaisen koiran elämää. Mun mielestä. Perjantaina, hyvä että oli rauhoituksesta pystyssä, jäi vinkumaan perään kun lähdin ronin kanssa. Ainahan se on lähdössä, aina ja joka paikkaan. 

Remun kanssa on ollut niin helppoa, kun ei se ole ikinä pelännyt mitään. Aina se on uusiin asioihin tutustumassa häntä pystyssä ja jos liian erilaista, haukkuu ja puolustautuu heti.  Lääkäri sanoi että on lääkinnyt koiria, joiden omistaja sanonut jälkeenpäin että niiden koira on taas juossut jänisten perässä. Juokseehan remu nytkin, mutta en halua nähdä sitä päivää kun se ei juoksekaan. Ymmärtäähän sen jos 8v koira on kipeä ja pystyy ajattelemaan että jatkaa sen elämää kahdella kivuttomalla vuodella. Mutta remu on vasta vajaa 5v. Pystynkö sen elämää jatkamaan vaikka kahdeksalla kivuttomalla vuodella. 

Vuosi sitten päästin meidän 9v kissan juoksemaan hiirien perään paremmille mailla. Sillä petti munuaiset, sille ei ollut enää mitään tehtävissä. Se romahti viikossa ja el ihmetteli miten hyvässä kunnossa se oli tuloksiin nähden. SIlloin tein sen astisen elämäni vaikeimman päätöksen. Sanoin lääkärille ettei sen kärsimystä pidennetä yhtään, nukutetaan se. Sen jälkeen olen miettinyt sitä, että mikä oikeus minulla on olla jumala joka päättää muiden elämästä. Jos otan eläimen minulle lemmikiksi, minun pitää epäitsekkäästi ajatella sen eläimen parasta. Olen kantanut kavereita, isovanhempia ja muita hautaan, mutta minä en ole päättänyt niiden elämästä. Vaikein paikka on ollut tähän asti tehdä päätös rentun kuolemasta. 

Remu on mun koira, kaikessa merkityksessä. Minua se kunnioittaa ja minun mukana se tulee ihan mihin tahansa. Se ei välitä siitä vaikka sanoisin pahasti. Se nykyään on jo minulla hallinnassakin. Joskus vielä haluan toisen samanlaisen koiran. Ei tuommoista luonnetta löydy kuin parista rodusta. Onhan ronikin hieno koira, niin oppivainen ja kuuliainen. Mutta ehkä tarvitsen kuitenkin kovemman koiran. Olen ronin kanssa välillä ollut ongelmissa kun en uskalla sitä komentaa oikein. Joka paikassa kerrotaan kuinka pehmeitä ja herkkiä nuo bordercolliet on. Eiköhän me vielä opita. 

Remulla on kuitenkin se luonne, se ei kunnioita ketään joka ei ole sitä ansainnut.