Vähän pohdiskelua bordercollieista ja erityisesti ronista. Jonkin verran vs. remu. 

Roni on reilut 7kk nyt, kuulunut siis meidän perheeseen reilun 5kk ajan. Ihan pentuna se oli arjessa helppo, tottelevainen, laumaviettinen ja miellyttämisenhaluinen. Aina sitä on voinut pitää vapaana, ei ole yrittänytkään kauemmaksi. Toiset koirat ja ihmiset ovat tuottaneet liian lähellä ongelmia. Tämä tarkoittaa n. 5m rajaa. Siltä matkalta olen karkulaisen saanut vielä takaisin. Normaaleja pentujuttuja vain, hyvin pieniä tuhoja. Vs. remun tähän astiset parintuhannen arvoiset tuhot. En ole tänä aikana oikein vielä saanut kiinni ronin sielunelämästä. Hirveän ohjaaja pehmeä se ei ole, enemmänkin ympäristö pehmeä. Erityisesti se on ollut herkkä äänille ja muulle häiriölle. Paukkuarkuutta ei ole ollut, mitä ampumaradan lähistöllä olemme käyneet. Rohkeasti menee uusissakin paikoissa mutta muutaman kerran on säikähtänytkin, hevosia, nosto-ovea ja jotain muuta "epämääräistä". Hirveästi olen yrittänyt sosiaalistaa ja kuljettaa erilaisissa paikoissa. Leikitty olemme myös paljon eripuolilla. Tämä vaihe on ollut aivan erilainen kuin remun kanssa, remu vaihtaa puolustusvietille heti kun jotain epämääräistä tapahtuu. Se ei ole pelännyt mitään. Ikä on tuonut ronille paljon itsevarmuutta vaikkei se vieläkään suunapäänä mene mihinkään, miettii selkeästi ensin.

Vilkas se ei ole, ainakaan mitä olen bordercollieita nähnyt. Kyllähän se juoksee ja leikkii mutta ei "sähellä". Kielletyt asiat on oppinut suht helposti mitä nyt välillä kokeilee joko ne olisi sallittuja. Viettikovuutta löytyy ja sen kautta olen alkanut sitä opettamaankin. Alussa kouluttaminen tuntui todella helpolta. Oppi nopeasti, keskittyi minuun ja teki mielettömällä innolla. Menimme ensimmäiselle pentukurssille ronin ollessa 15vk, lähinnä hakemaan kokemusta maneesista missä on muitakin koiria. Siellä menikin loistavasti. 5-6kk iässä menimme seuraavalle kurssille missä ongelmat alkoivat. Ruokapalkka menetti tehonsa, kiinnosti vain hajut ja muut koirat. Leluun sentään syttyi edelleen.

Tästä alkoi myös yleinen korvattomuus ja haahuilu. Liekö aikainen murkkuikä mutta hajut on kaikista mahtavinta. Kotona olohuoneessa ja kotipihalla tekee sekä ruokapalkalla ja lelulla. Lelu vain kasvattaa vireen liian kovaksi. En vieläkään ole varma mistä asia johtuu, mutta arvelen sen johtuvan siitä että olen paineistanut sitä ja se väistää. Muualla kiinnostaa hajut enemmän. Leikkiin syttyy kyllä aina, paitsi jos outo leikittää. Mistä saadaan ongelma meidän tärkeimpään lajiin, hakuun. Millä kasvatan maalimiesmotivaation jos ei leiki oudon kanssa. 

Tähän haahuiluun olen ajatellut puuttua sillä, että vien koiran autoon jos ei mielenkiinto riitä minuun. Leikitään ja tehdään helppoja juttuja tarpeeksi nopealla palkkausvälillä. Tällä yritän saada koiran tajuamaan että minun kanssa tapahtuu kaikki hauska. Samaten oudot ei anna sille muuten huomiota kuin leikkimällä. Meidän kohtuullisen hyvällä mallilla olleen noudonkin onnistuin pilaamaan frisbeillä. On tämä hankalaa. Remun kanssa on ollut siten helpompaa että koira on rohkea, kova ja itsevarma. Sen voi vaikka kädestä pitäen viedä oikeaan asentoon ja pienet pakotteet korkeintaan laskevat virettä sopivalle tasolle. 

Remun ja mintun "paimentaminen" on ollut ongelma, roni on jatkuvasti niitä kyttäämässä. Käytän suht paljon erillään lenkillä. Minttu on rauhoitettu ronilta kokonaan, se alkoi jo stressaantua, mintun aloitteesta juoksuleikki on ainoa sallittu. Remun kanssa leikkiessä sovellan sääntöä, mitä haluaisit itselle tehtävän. Pureminen, painiminen ja karvoissa roikkuminen on kiellettyä. Autoja on yrittänyt pariin otteeseen paimentaa, se on loppunut lyhyeen. Kissojenkin perässä se on jatkuvasti, ne osaavat pitää kuitenkin puolensa. Lapsia ei ole yrittänytkään paimentaa, heidän kanssaan tulee loistavasti toimeen. Aamulla ja muutenkin eron jälkeen pitää pusut käydä antamassa. Oskarin kanssa kaivavat yhdessä lumikasoissa.

Monta iltaa saan vielä miettiä miten etenen ronin kanssa. Kiirettä en pidä mutta nykyisellään olemme ottaneet lähinnä takapakkia. Itsestään ei bordercolliestakaan harrastuskoiraa tule. Perhekoirana roni on loistava mutta ilman remun kovaa koulua, olisi vaikeuksia ollut huomattavasti enemmän. Remun kanssa on monet eri tekniikat ja opit käyty läpi, eikä tämä näytä yhtään sen helpommalta vaikka täysin erilaisia koiria ovatkin. Tiedän ronin potentiaalin, väsymätön työmyyrä, vauhdikas ja suhteellisen kova, kunhan sillä on motivaatiota. Ja se motivaatio pitää saada kaivettua esiin harrastuksissa. Pitää silti muistaa että se on ainoastaan 7kk ikäinen kakara.

Remu sai 3 cartophen piikkinsä ja näyttää auttavan. Viikkoon ei ole tarvinnut canidrylia, eilen tosin annoin varalta puolikkaan hakutreenien jälkeen.